Proha Oyj Pörssitiedote 26.1.2002, klo 16.30 MUUTOKSIA PROHAN TYTÄRYHTIÖN ARTEMIKSEN JOHDOSSA Artemis International Solutions Corporationin (AISC) hallitus nimitti yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Michael J. Rusertin 25.1.2002 alkaen. Samalla hänet valittiin myös hallituksen jäseneksi. Nykyinen toimitusjohtaja Steven Yager jatkaa AISC:n hallituksessa ja hänet valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Michael J. Rusertilla on mittava kokemus johtotehtävistä monikansal- lisissa korkean teknologian yhtiöissä, kuten Canon Computer Systems, Inc., Ameriquest Technolgoy, Inc. ja Exxon Office Products, Inc. AISC:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin James Cannavino, joka on toiminut hallituksen jäsenenä tammikuusta 1999 lähtien. James Cannavino on myös hallituksen puheenjohtaja amerikkalaisessa DirectInsite Corporationissa (DIRI), jonka toimialaa on mm. sähköinen laskutus. Aiemmin hän on ollut muun muassa Perot Systems Corporationin toimitusjohtaja ja IBM-konsernin johtotehtävissä sekä IBM:n Integrated Services and Solutions Companyn hallituksen jäsen. Muut Artemis International Solutions Corporationin hallituksen jäsenet ovat: Klaus Cawén, Alec Gores, Ari Horowitz, Pekka Pere, Bryan Plug, ja Olof Ödman. Proha Oyj Pekka Pere Toimitusjohtaja Lisätietoja Proha Oyj Pekka Pere, Toimitusjohtaja +358 (0)20 4362 000 pekka.pere@proha.com www.proha.fi JAKELU: Helsingin Pörssi, Keskeiset tiedotusvälineet